Mikä vaakuna?

Masku-Seuran vaakuna

Nettisivuillamme on Masku-Seuran tunnus, joka näyttää pidempään Maskussa asuneille tutulta. ”Punaisessa kentässä viisi kultaista haavanlehteä” oli Maskun kunnan vaakuna vuosina 1964 – 2008.

Maskun, Lemun ja Askaisten kunnan yhdistyessä 1.1.2009 käyttöön otettiin aiempi Askaisten kunnan vaakuna.

Jotta hieno haavanlehtivaakuna ei jäänyt tarpeettomaksi, Masku-Seura sai sen käyttöönsä.

Suomen Kotiseutuliitto on vuonna 2009 antanut suosituksen, että lakkautettujen kuntien vaakunoista tehdään kotiseutuvaakunoita. Tällöin esimerkiksi alueella toimivilla yhdistyksillä ja seuroilla olisi mahdollisuus yhä käyttää vaakunaa, joka on poistettu virallisesta käytöstä. Tämä näkemys vastaa myös Kansallisarkiston heraldisen lautakunnan näkemystä.